Yksityisautoilun kustannukset

  Hetkeen ensimmäinen blogipostaus tähän blogiin. Välillä käy mielessä joitain aiheita, mistä saisi postauksen aikaan, mutta nyt on tullut sen verran mielenkiintoisia asioita, että voisin kirjoittaa niistä. Nimittäin yksityisautoilun kustannukset.

  Eduskunnassa puhutaan paljon siitä, että joka puolella Suomea asumisen pitäisi olla mahdollista ja täten myös kulkemisen erilaisissa tilanteissa. Puhutaan paljon siitä, kuinka julkisella liikenteellä pystyy kulkemaan Niin, ainakin Helsingin seudulla.

  Itse olen sitä mieltä, että oma auto ei enää ole vain yleellisyyttä, vaan se on jonkinasteinen tarve, sillä ainakaan omalla asuin- ja kotiseudullani, kaupungista ei tarvitse mennä edes kovin kauas, kun tullaan siihen, että bussi kulkee kerran tunnissa ja sillä kulkiessa ei ehdi töihin tai pääse töistä kotiin.

  Paljon oon ollut puhetta sähköautoista tai hybrideistä, joissa on siis sekä poltto-, että sähkömoottori. Itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta kummastakaan, mutta niistä olen kuullut sikä hyvää, että heikkoa. 


  Hyvää hybridissä on sen pieni kulutus polttomoottoriautoon verraten, mutta itse pidän hybridiä vielä aika kalliina. Täyssähköautot ovat todella hiljaisia, mutta mitenköhän lienee niiden toimintasäde? Bensa-autoissa toimintasäde on lähes poikkeuksetta 600+ kilometriä täydellä tankilla, dieselautossa vielä pidempi.

  Bensiinin ja dieselin hinnat ovat vaihdelleeet viimeaikoina paljon ja nyt Eduskunta pohtii dieselautojen käyttövoimaveron poistoa ja siirtoa hintoihin, kuten bensiinissä. Diesel maksaa tällä hetkellä Oulun seudulla noin 1,3 euroa litralta.

  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paperisodan keskellä

Taas riittää ihmettelemistä

Mietteitä nykyisen hallituksen toiminnasta